1980-luku

Juhlien kehittyminen 1980-luvulla

Nurmeksesta vuonna 1979 liikkeelle lähtenyt suurviesti sai päätöksensä kesäkuussa 1980 ennen varsinaisia kesäjuhlia, kun Joutseno-Seuran edustajilla oli kunnia ojentaa juhlaviesti liitolle johtajistolle Karjalatalossa pidetyssä seremoniassa. Virallisesti viestikapula nähtiin seuraavan kerran Olympiastadionin pääjuhlassa. Viestin vaihto ja juhlallinen saapuminen pääjuhlaan nitoi jäsenistöä yhteen ja nostatti yhteenkuuluvuutta. Oli hienoa todistaa viestin tuloa stadionille, sen saman viestin, jota oli itsekin kosketellut oman yhdistyksen tilaisuudessa. Tähän liittyi eri ikäluokkien ja maakuntien välinen 200 metrin viestijuoksu, jonka voittajajoukkue ojensi viestin juhlavasti Karjalan Liiton johtajistolle. Viesti toistettiin vieläkin komeampana ja suurlukuisempana viiden vuoden kuluttua. Kalevalan 150-vuotissuurjuhlaviesti laskettiin tututtuun tapaan vuoden 1984 kesäjuhlilla liikenteeseen. Vuoden aikana se jälleen kiersi lähes kaikki Karjalan Liiton alajärjestöt paikkakuntakohtaisesti.

Kaksipäiväiset kesäjuhlat laventuivat kolmipäiväisiksi 1980-luvulla, jolloin juhlaohjelma alkoi jo perjantaina, mutta avajaispäivä säilyi lauantaina. Vuoden 1980 suurjuhlat olivat jopa nelipäiväiset, kun Karjalan maraton juostiin torstaina. Tätä seurasi perjantai, jolloin ohjelmassa oli musiikkiesityksiä, kuorokilpailut sekä Viipurin Lauluveikkojen kaksi konserttia Tervasaaressa ja Karjalatalon edustan puistossa. Perjantain kevyempi ja epävirallisempi ohjelma saatteli juhlaväkeä tunnelmaan, ja lauantaina hyväntuulinen yleisö kuunteli kiinnostuneena avajaispuheita virallisissa avajaisissa.

Musiikin merkitys 1980-luvun juhlissa

Kanteleensoitto oli mieleenpainuva teema Lahdessa 1982, jossa avajaisjuhlassa esiintyi Anneli Kuparisen johtama 55 kanteleen suurorkesteri. Kesäjuhlien yhteydessä kokoontui kanteleleiri, joka mahdollisti komean joukkoesiintymisen. Samana iltana pidetyssä kantelekonsertissa esiintyi myös itkuvirsitaiteilija Anja Rastas. Iloa silmille toi myös noin tuhannen tanhuajan yhtä aikainen esitys. Kesäjuhlien ohjeisohjelmanakin kuultiin usein musiikkiesityksiä. Oulussa 1983 avajaisjuhlan jälkeen saattoi osallistua Kesäilta konservatoriossa -tapahtumaan, jossa oli esityksiä kanteleensoitosta kansantansseihin. Samaan aikaan Vanhassa pappilassa oli hengellinen ilta, johon kuului musiikkia, kirkkokuoroa ja lausuntaa. Oulussa avajaisjuhlat olivat myös taiteelliset, sillä sen ainoa ei-musiikkipitoinen esitys oli ohjelmatoimikunnan puheenjohtajan Tellervo Nousiaisen tervetuliaispuhe.

Ensimmäinen niin sanottu kuorokavalkadi kuultiin Jyväskylässä 1987 kaupungin monitoimitalossa, jossa esiintyi 12 kuoroa. Mukana oli mies-, nais- ja sekakuoroja. Lopuksi laulettiin yhteisesti Kesäpäivä Kangasalla. Kuorokavalkadien järjestäminen koettiin toisinaan raskaaksi. Erityisesti Raumalla 1988 se toi tappiota, mutta suosionsa takia kavalkadit olivat välttämättömiä. Kuoro- ja muitakin musiikillisia esityksiä harjoiteltiin jo vuosi ennen varsinaista tilaisuutta. Näin kesäjuhlilla esiintyminen rytmitti koko vuoden kiertoa ja oli tärkeä vuosittainen merkkipaalu. Erityisen mieleenpainuva kuorojen yhteisesiintyminen kuultiin Joensuussa 1989, jolloin esiintymispaikka Laulurinne antoi puitteet laululle. Sunnuntaina pidetty perinteinen pääjuhla-nimitys vaihdettiin Joensuussa päiväjuhlaksi, mikä jäi pysyväksi perinteeksi. Tämän takana olivat kirkonmiehet, jotja eivät halunneet arvottaa lauantain ja sunnuntain juhlia keskenään.

Kesäjuhlat rakentuvat teeman ympärille

Vuonna 1985 Helsingissä oli uusi tilanne, kun koko juhlat suunniteltiin Kalevalan 150-vuotisen juhlavuoden ympärille. Aihetta vyörytettiin näyttävästi esiin erityisesti sunnuntain pääjuhlassa, jonka ohjelma oli rakentunut Kalevalan aiheiden pohjalta. Pääjuhlan taiteellisen johtajan toimeen palkattiin ohjaaja Paavo Liski, joka työskenteli osana Karjalaista näyttämöä. Tärkeimmistä osista tätäkin juhlaa oli Senaatintorilta kenttähartauden jälkeen lähtenyt kaksiosainen juhlakulkue, jota johti Liskin suunnittelema nelisatapäinen kalevalainen kulkue, yhteensä 36 kuorma-autolla. Kulkueen musiikista vastasi Karelia-puhallinorkesteri, joka taustoitti Kalevalasta poimittuja kuvallisia, lausuttuja ja soitettuja katkelmia. Kulkueen jäsenet olivat pukeutuneet huolella harkitun ennakkosuunnitelman mukaisesti. Osa seisoi kuorma-autoissa ja osa käveli. Spektaakkelin jäljessä kulki perinteinen järjestökulkue, jossa siinäkin oli puhallinorkestereita. Päiväjuhla alkoi kulkueen saapumisella Olympiastadionille.

Päiväjuhlassa Kalevala-aiheinen musiikki oli isossa osassa, silti mieleenpainuvin esitys oli sykähdyttävä yleisön ja juhlakuoron yhteisesti laulama Karjalaisten laulu. Ohjelma koostui tilaisuuteen varta vasten tehdyistä sävellyksistä. Esimerkiksi Seppo ”Paroni” Paakkunaisen kantaesitys ”Marjatan poika” oli sävelletty Kalevalan 50. runon sanoihin. Ohjelman kulkua jäsensi Karjalaisen näyttämön esittämät ”Kohtauksia Kalevalasta”, mitkä saivat valtavaa suosiota. Arvi Lindin juontamassa lauantain avajaisjuhlassa taas kuultiin viihteellisempää musiikkia, kuten Juice Leskisen ensiesitys, jota kuvailtiin ”Kalevalarockiksi” nimeltään Sotkan munakas au naturel. Sunnuntain päiväjuhlan jälkeen siirryttiin Karjalataloon päättäjäisjuhlaan, jossa esiintyivät voittaneet kuorot sekä Wiipurin Soitannollisen Kerhon orkesteri kapellimestari Ossi Runnen johdolla.

Kalevalaisen teeman jälkeen seuraavana vuonna Mikkelissä painatettiin ohjelmaesitteen teemaksi Karjalaisuus polvesta polveen. Tämä oli ensimmäinen virallinen kesäjuhlateema Helsingissä vietettyjen vuosijuhlien lisäksi. Seuraavana vuonna 1987 Jyväskylässä teemana oli Karjalaisuus eilen, tänään, huomenna. ”Eilen” toteutui Karjala eilen -näyttelyssä monitoimitalon pohjakerroksessa, jonka avajaiset pidettiin lauantaina. Näyttelyyn liittyi myös tietovisa, johon osallistumalla saattoi voittaa Bomba-lahjakortin tai pienempiä kirjapalkintoja. Jyväskylässä teema jalostettiin seminaariksi asti. Kesäjuhlien historian ensimmäinen seminaari pidettiinkin Jyväskylän yliopistolla kolmipäiväisiksi laajenneiden juhlien ensimmäisenä päivänä perjantaina. Professori Heikki Leskinen luennoi siirtokarjalaisen perinteen tallentamisesta. Lisäksi Villa Ranassa katseltiin ”filmiesityksiä karjalaisesta elämästä”. Ensimmäinen päivä päättyi kahden tunnin risteilyyn Päijänteellä. Lauantaina seminaari jatkui nuorisoseminaarina, jossa aiheena oli katselmus karjalaisuuden tulevaisuuteen varatuomari Pekka Timosen johdolla. Seminaarissa panelisteille esitettiin huolestuneita kysymyksissä siitä, ovatko nuoret kiinnostuneita karjalaisuudesta riittävästi. Neuvostoliiton natina näkyi ja kuului itänaapurissa, joten tämän kaltaiset seminaarit olivat vihdoin mahdollisia. Lisäksi avajaisjuhlassa kuultiin perinteisten puheiden lomassa FT Reijo Pajamon pitämä juhlaesitelmä Laulun laaja kotimaa.

Seuraavan kerran selkeää kesäjuhlateemaa Evakkovuosi vietettiin vuonna 1989 Joensuussa, mikä tarkoitti myös 50 vuotta talvisodasta evakkoon lähdön kulumisesta. Aihe oli osa perjantaina Carelia-salissa pidettyä Evakkoseminaaria, jonne oli kutsuttu luennoitsijoita Neuvostoliitosta sekä inkeriläinen kansanlauluryhmä Röntsykät. Ryhmän saapuminen oli esitteen painattamiseen saakka epävarmaa, kun Neuvostoliiton konsuli Lukitshev ei vastannut Karjalan Liiton kyselyihin osallistumisesta. Lopulta myönteinen vastaus saatiin ja ryhmä esiintyi osana seminaaria. Seminaarin puheosuuksissa keskusteltiin karjalaissiirtolaisten liikkumisesta ja sopeutumisesta Euroopassa sekä Neuvostoliitossa. Perjantain tirppajaispäivä päättyi Boalutiin eli iltahuveihin, joissa Röntsyköiden lisäksi esiintyi virolainen kansanlauluryhmä Säsarö ja kotimainen Motora.

Lahden näyttävät juhlat

Helsingin karjalaisten suurjuhlien lisäksi Lahdessa vietetyt kesäjuhlat nousivat yhdeksi näyttävimmistä. Lahtea ei turhaan kutsuttu sotien jälkeen Pikku-Viipuriksi, sillä sen lähes 10 000 siirtokarjalaisen värittämä paikalliskulttuuri sodan jälkeen oli eittämättä karjalainen. Kaupungin väkiluku oli tuolloin 38 000 tuhatta. Lahteen kokoontui noin 20 000 juhlijaa kesällä 1982. Kyseiset kesäjuhlat saivat mairean hymyn kaupunginjohtajan lisäksi osallistujienkin kasvoille. Sateinen sää oli haitannut juhlakulissien pystytystä, mutta karjalaiset toivat mukanaan kaupunkiin pilvettömän taivaan. Kauppatorille oli pystytetty kauaksi näkyvä Viipurin pyöreää tornia mallintava kevytrakenteinen juhlakahvila, joka alleviivasi karjalaisuutta vahvasti. Kahvilarakennelma huutokaupattiin sunnuntaina juhlien päätyttyä. Lahden juhlia leimasi tulevaisuuden toivo ja kaiken kattava positiivisuus. Karjalaisen kulttuurin ei enää pelätty kuolevan, kuten 60-luvulla. Heimopäällikkönä itseään jo muutaman vuoden tituleerannut puheenjohtaja Urpo Kähönen totesi lehtimiehille heimohengen olevan huipussaan ja karjalaisen kulttuurin ylläpidon tärkeyden nousseen myös valtiovallan tietoisuuteen. Toivo lepäsi nuorissa, joiden karjalaisen identiteetin koettiin voimistuneen. Juhlien jälkeen sanomalehdistö otsikoi karjalaisen kulttuurin olevan ”voimakkaassa nousussa” ja karjalaisen kulttuurin elävän ”uutta nousukauttaan”.

1980    Helsinki
1981    Savonlinna
1982    Lahti
1983    Oulu
1984    Lappeenranta
1985    Helsinki
1986    Mikkeli
1987    Jyväskylä
1988    Rauma
1989    Joensuu