1960-luku

Tausta vuoden 1960 kesäjuhlille

Yhä kulttuuripainotteisemmaksi 1960-luvulla muuttunut juhlaperinne keskitettiin kesään, eikä erillisiä kilpailutilaisuuksia ollut enää mielekästä järjestää. Näin urheiluosuuskin liitettiin osaksi uutta vuonna 1960 syntynyttä kesäjuhlakonseptia.

Karjalan Liitto oli vuonna 1960 saavuttanut kaikki tärkeimmät tavoitteensa, jotka se oli asettanut perustamisvaiheessa. Kaksikymmentä vuotta oli tehty töitä, ja siinä ajassa oli kasvanut aikuiseksi myös sukupolvi, jolla ei ollut minkäänlaisia omia muistikuvia menetetystä Karjalasta. Päinvastoin, he olivat kotiutuneet muualle Kanta-Suomeen ja oppineet viimeistään koulussa puhumaan edellisille sukupolville vieraalla murteella. Vanhemmat saattoivat jopa hävetä karjalaisuuttaan, kun evakkoaikana venäläiseksi nimittely ei ollut poikkeuksellista. Karjalaisuudesta ei oltu aina ylpeitä ja se saatettiin tietoisesti unohtaa. Toisaalta paikkakunnasta riippuen esiintyi yhtä lailla varsin aktiivista karjalaisuuden vaalimista erityisesti liiton alajärjestöissä. Kun Karjalan Liiton edunvalvontatyöt olivat huomattavasti vähentyneet, pohdinnan kohteeksi nousi koko liiton tulevaisuus.

Yleisesti pohdiskeltiin, että tokkopa Liiton toimintaa olisi mielekästä edes jatkaa. Kuitenkin, jos liitto lakkautettaisiin, sen ei tulisi tapahtua hiljaisuudessa. Liitto täytti 20 vuotta vuonna 1960, ja tätä koettiin tärkeäksi juhlistaa ”entisaikojen näyttävillä karjalaisilla suurjuhlilla”. Järjestelyihin saatiin valtavasti väkeä. Liiton mahdollinen lopetus innoitti panostamaan viimeisen ponnistuksen eteen. Näyttämöltä haluttiin poistua komeasti, niin että estradin hiljennyttyä ihastelevat huokaukset jäisivät ilmaan. Hanketta vetämään palkattiin Paavo Suoninen, joka toimi täysipäiväisesti suurjuhlien toimitsijana vuoden 1960 alusta.

Vuoden 1960 merkittävät kesäjuhlat

Kesäjuhlien järjestely käynnistyi reippaasti. Ajankohdaksi valikoitui viikko ennen juhannusta, joka jäi pysyväksi ajankohdaksi tulevilla vuosikymmenillä. Toimikuntia perustettiin kuusi, jotka olivat pää-, juhla-, näyttely-, mainos-, musiikki- ja urheilutoimikunta. Päätoimikuntaa veti Eemil Luukka ja juhlatoimikuntaa Arno Tuurna. Mukana suunnittelussa oli Karjalan Liiton johtajistoa, mutta myös muuta karjalaista kulttuuriväkeä, kuten kirjailija Lempi Jääskeläinen, yliopiston kansleri P. J. Myrberg ja taiteilija Eka Lainio. Yhteismajoitus järjestettiin Bulevardin Teknilliseen opistoon ja Aleksis Kiven kouluun Kallioon. Viipurilaisen osakunnan tiloissa toimi juhlakanslia, josta oli mahdollisuus ostaa pääsylippuja, käsiohjelmia ja rintamerkkejä. Kansliassa oli luontevasti tarjolla neuvontaa ja opastusta.

Suurjuhlat levittäytyvät kaupungissa laajalle, aina Eläintarhan kentältä Kauppatorille ja Hietalahden majoitukseen. Kolmipäiväinen ohjelma oli runsas. Perjantaina ohjelmistossa oli Karjalaisen Kulttuurinäyttelyn avajaiset Uudella ylioppilastalolla. Lauantai oli urheilukilpailujen päivä ja illalla kokoonnuttiin avajaisjuhliin Messuhalliin. Sunnuntaina juhlakulkue järjestäytyi klo 10 alkaen kauppatorilla, josta siirryttiin Senaatintorille kenttähartauteen. Kulkue lähti liikkeelle puolilta päivin. Kahdelta iltapäivällä vietettiin Stadionilla pääjuhlaa ja tämän jälkeen kuudelta illalla päättäjäisjuhlaa Työväentalon juhlasalissa. Sunnuntaina kokoontui Etelä-Karjalaisen Nuorisoseuran 70-vuotisjuhlakokous Viipurilaisen Osakunnan juhlasalissa.

Eläintarhan kentällä vietetyt urheilukilpailut olivat laajimmillaan vuoden 1960 kesäjuhlilla. Yleisurheiluissa toimi eri sarjoja juoksussa, korkeus- ja pituushypyssä, kuulantyönnössä, keihäänheitossa ja ruotsalaisviestissä. Lisäksi näyttävät Karjalan maraton ja kyykkäpelinäytös olivat ohjelmassa. Lauantain ja sunnuntain juhlaohjelmistot olivat samankaltaiset. Sunnuntai oli huomattavasti näyttävämpi, koska se sijoittui Messuhallin sijaan Stadionille ja juhlapuhujana oli presidentti Kekkonen. Stadionilla kaikki oli suurempaa, kun tilaa oli tehdä yhdessä. Kuorolaulua esitti yhtyneet sekakuorot, torvisoitosta vastasivat yhtyneet karjalaiset torvisoittokunnat ja kansantanhusta vastasivat kaikki karjalaiset kansantanhuryhmät. Tanhuajat koostuivat 71 järjestön jäsenistä ja yhtyneissä kuoroissa oli 35 karjalaiskuoroa. Päättäjäisjuhlassa nähtiin kansantanhukilpailuesitykset sekä miesvoimistelukilpailut, joita jäsensi musiikkiesitykset.

Kolmipäiväisten kesäjuhlien anti oli korvaamatonta. Kekkosen sympaattinen puhe kruunasi juhlatunnelman. Sanat koskettivat lähes kaikkia läsnäolijoita henkilökohtaisesti, kun Kekkonen kertoi ymmärtävänsä kaipuun Karjalaan sekä menetyksen tuskan. Presidentit vuolaat kehut karjalaisten kansanluonteesta ja ahkeruudesta: Paljon oli hyvää menetyksistä huolimatta. Karjalan heimo oli suomalaisten joukossa kuin ”väriläiskä” ja erikoispiirteissään välttämätön osa kokonaisuutta.

1960    Helsinki
1961    Kouvola
1962    Hämeenlinna
1963    Tampere
1964    Lappeenranta
1965    Helsinki
1966    Joensuu
1967    Turku
1968    Riihimäki
1969    Kouvola